torstai, 24. heinäkuu 2008

Kirjaston taika

Tänään se tapahtui! Lenkkitossuilla varustettu yli-innokas kirjojen raiskaaja törmäsi minuun palautettujen kirjojenhylyllä, jonka ääressä minä sadattelin sitä, kuinka hylly huusi tyhjyyttään. Ja tämä kirjaterroristi kahmaisi kerralla kaikki scifi-kirjat ja pyyhkäisi tohkeissaan viemään niitä oikealle paikalle. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

MITÄ?

Olin tapahtuneesta niin järkyttynyt, etten huomannut hypisteleväni vaaleanpunaisin koukeroin koristeltua rakkausromaania. (Murhiahan minä tulin hakemaan.)

Lähdin sydän takoen vaeltelemaan hyllyjen välissä samalla kerraten mielessäni kirjaston pyhää ja yksinkertaista etikettiä. Ensinnäkin kirjastoissa hiivitään (ainakin, jos on töissä siellä). Toiseksi kirjastossa saa näyttää laiskalta (varsinkin, jos on töissä siellä), sillä kirjat tarvitsevat ympärilleen rauhaa. Näin ollen kirjoja tulee käsitellä laiskasti ja jopa hieman huolimattomasti. Silitystä ei sovi unohtaa, sillä kirjaa ei tule ottaa koskaan käteen varoittamatta sitä tulevasta käsittelystä.

Voin vaan ihmetellä, jos kirjastonhoitajille (parempi nimi lienee kirjojenhoitaja) tätä kerrotan jo ensimmäisillä vuosikurssilla.

Lainaustiskille mentäessäni vapaana kulkeva kirjastohäirikkö juoksi minua vastaan. Nopealla vilauksella huomasin hänen rinnassaan olevan laatan HARJOITTELIJA. Mielessäni toivoin, että hän rauhoittuisi tai jättäisi edes oman kotikirjastoni rauhaan. Nimittäin mikään ei ole hirvittävämpää kuin kiireinen kirjastonhoitaja.

 

Ps. Mukaani tarttui muutama Hercule Poirot, Rapola tutkimuksia osa 5, pari uutuutta sekä jo vuoden levossa ollut Ystäväni Owen Meany. Jakakaa kanssani tämä riemu ja tulkaa Owen Meanyn ystäviksi! Ette voi pettyä...

perjantai, 20. kesäkuu 2008

Hyvää juhannusta!

Terveisiä täältä luonnon helmasta. Täällä me vietämme mökkijuhannusta ilman sisävessaa. Sitä vastoin meiltä löytyy 2xtv ja digiboxi, PlayStation 2, vinyyli- ja cdlevysoitin, tietokone sekä w-lan. Netissä kertovat, että sateita on tulossa. Jäämme odottamaan niitä. Voi tätä ihanaa alkeellista ja luonnonläheistä mökkielämää!

1661891.jpg 

Paikallinen media on valppaana myös juhannuksena.

keskiviikko, 18. kesäkuu 2008

Mitä tuokaan tullessaan huominen?

Oppimistehtäväni viralliset päivät ovat nyt luetut. Minun ei tarvitse enää pitää blogia. Vielä en kuitenkaan tiedä varmaksi, mitä haluan blogini suhteen tehdä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Blogi on ollut huiman hyvä työkalu opiskella mediakasvatusta. Tässä on tullut samalla luettua, analysoitua ja tuotettua tekstiä. Ennen kaikkea olen ymmärtänyt, että eipä tässä tarvitse olla kummallista asiaa, kun voi jo osallistua. Kynnys on siis madaltunut.  Lisäksi tällä lailla kaikki tulevat kuulluksi (toisin kuin luennoilla) ja sana jää elämään ihan erilailla kuin tenttivastauksessa.

 

Mediakasvatus opinnot innostivat minut tarttumaan tänään postin kantamaan tuoreeseen Tietokone-lehteen. Haluan pysyä ajan tasalla. Lehdestä löytyikin mielenkiintoisia juttuja. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Kim Leideniuksen (Tietokone 7-8/2008) artikkeli siitä, kuinka ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutteisuus tulee jo lähitulevaisuudessa muuttumaan. Artikkelin mukaan tämä vuorovaikutus tulee olemaan jo seuraavassa Windowsissa luonnollisempaa, koska siinä ei ole tietokoneen ja ihmisen välissä enää hiirtä tai näppäimistöä. Suora vuorovaikutus saadaan aikaan kosketuksella, puheella, kynän eleillä ja jopa suoraan aivoaalloilla. (Kuvittele Minority Report-elokuvassa nähtyä Tom Cruisen ja tietokoneen yhteistä tanssia.) (emt.)

 

Microsoftin näkymät vuoteen 2020 ovat totta kai vieläkin hurjemmat. Suunnitelmissa emme enää käytä omia henkilökohtaisia tietokoneita, vaan ne ovat ympäristössämme. Kaikkeen sisältyy tietenkin sana mutta. Tutkijat ovat huolissaan siitä, että käyttäjästä tulee käytettävä. Automaattinen ympäristö on toisaalta helpotus, mutta siinä voi kadota inhimillisyys. Entäpä sitten, kun tekniikka pettää? Nyt jo on esimerkkejä siitä, kuinka ilman tekniikkaa mikään ei toimi. Päässälaskutaito on kadonnut ja monet ovat joutuneet kadoksiin, kun silmät tuijottavat enemmän navigaattoreita kuin tietä. (emt.)

 

Mielenkiintoista. Pelottavaa. Tästä kaikesta huolimatta uskon, ettei ihminen voi koskaan eriytyä kovin kauaksi ihmisestä. Loppujen lopuksi kaiken takana kuitenkin täytyy olla ihminen. Jos kuitenkin vuorovaikutus tietokoneen ja ihmisen välillä helpottuu, täytyy kait ihmistenkin välinen vuorovaikutus helpottua samalla. Maailma pienenee, ja samalla tavat kohdata toinen ihminen ja ottaa osaa laajenevat. Laumat saavat uusia muotoja, mutta eivät katoa. Homo homini lupus. Se ei kuitenkaan koskaan muutu. Näin ollen kasvatusta tarvitaan aina niin nettilaumoissa kuin kasvokkainkin.

tiistai, 17. kesäkuu 2008

Verkkoja kokemaan!

Nyt kun konkreettisesti ajattelen itseäni nuoriso-ohjaajana ja mediakasvattajana, pääni täyttyy ristiriitaisista ajatuksista. Tunnen mediakasvatuksen olevan hyvin lähellä työtäni ja tiedän, että näin sen pitää ollakin. Mediakasvatus vastuu ei ole kuitenkaan ainoastaan nuorisotyöllä. Siihen liittyy lukuisat määrät muitakin toimijoita. Mikä siis onkaan nuorisotyön ja mediakasvatuksen oikea suhde, kun samalla maailma on täynnä muitakin tärkeitä asioita?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Yleisesti ottaen nuorisotyöntekijästä täytyy olla moneksi. Nuorisotyöntekijä voi venyä kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen asti moniosaajaksi. Tässä vaiheessa kuvaan astuu innostaja, joka on yksi nuorisotyöntekijän tärkeimmistä rooleista. Nuorisotyöntekijän tulee avata nuorelle mahdollisuuksia, ja jos/kun innostus valtaa nuoren, nuorisotyöntekijän rooli innostajana on kannustaa ja auttaa nuorta etsimään aiheesta lisää tietoa. Tärkeätä on muistaa, ettei kukaan nuorisotyöntekijä ei voi tietää kaikesta kaikkea. Nuorisotyöllä on kuitenkin ne välineet, joilla nuorta voidaan ohjata ottamaan asioista enemmän selville. Innostajan tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Se on tavoite, josta ei saa tinkiä.

 

Sirkku Kotilainen kirjoittaa puheenvuorossaan Näkökulmia mediakasvatukseen sosiokulttuurisesta innostamisesta nuorisotyössä. Kotilainen korostaa nuorisotyössä nuorten osallisuuden vahvistamisen merkitystä, mihin media antaa valtavat mahdollisuudet. Ja mikä parasta: internetillä voidaan tavoittaa nekin nuoret, jotka avaavat ovensa maailmaa omasta huoneestaan. Verkkoa ei siis pidä pelätä, koska sillä saadaan haaviin enemmän kuin kahdella mato-ongella.    

maanantai, 16. kesäkuu 2008

Mediakiusauksia

Olen joutunut mediakiusauksen uhriksi! Siitä on tosin jotain 20 vuotta aikaa, mutta nyt vasta ymmärrän sen. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kaikki alkoi siitä, että aloin yhtenä mukavana lapsuuteni päivänä saamaan kummallisilta hevoshulluilta etanapostia (typerä sana, kuulin tänään). He kaikki halusivat minun kanssani kirjeenvaihtoon. Mutta minäpä en halunnut. Jostakin sitten selvisi, että jossain villihevos-lehden kirjeenvaihtopalstalla oli ollut ilmoitus, jossa minä etsin saman henkistä kirjeystävää. Älyttömyyden huippu! Jäljet, jos niitä olisi tutkittu kunnolla, olisivat melko varmasti johtaneet sylttytehtaalle, jossa parivaljakko tilaili naapureille katalogeista kummallisia tavaroita kyläkaupan postiin.

Kaiken kukkuraksi olen ollut mediariippuvainen ja pahanlaatuinen -huijari. Kun lapsuuteni kotiin kannettiin ensimmäinen tietokone, maailmani muuttui. Opin muutaman dos-komennon ja yhtä monta peliä. Lisäksi opin huijaamaan pelivuoroja siskoilta ja jopa äidiltä ja isältä. Kaiken huipuksi joudun vieläkin joskus iltaisin silmäni sulkiessani sovittamaan vanhan kunnon Moskova Tetriksen palikoita oikeille paikoilleen.

Myönnetään, että edellä kuvatut jutut ovat melko vaisuja nykypäivän nettikohelluksiin. Ensimmäinen esimerkki oli varmasti tekijöiden mielestä harmiton pila, joka kuitenkin loukkasi minua. Samaa tapahtuu nykyäänkin. Jonkun ajattelemattomuus päätyy vaan paljon isompien massojen ryöpyteltäväksi. Ja kaiken kukkuraksi muiden on helppo heittää lisää vettä myllyyn. Toiseksi nykyään monissa kodeissa nuorella on omassa huoneessaan ovet avoinna maailmaan. En siis vertaa sitäkään omiin kokemuksiini. Vanhempiani ei tarvinnut huijata muuta kuin pelivuorojen takia. Ei sen takia, mitä koneella teki.

Suvi Tuominen ja Anu Mustonen kirjoittavat Näkökulmia mediakasvatukseen siitä, miten vanhemmat voivat osallistua nuorten tekemisiin netissä. Yhtä lailla netti vaatii aikuisen läsnäoloa kuin mikä tahansa muu osa nuorten elämässä. Tuntuu jotenkin hassulta, että vanhemmat jäävät vapaaehtoisesti syrjään yhdestä (isosta) osasta nuoren elämästä. Satu kirjoittaa Mega mediaa-blogissaan lapsen mediakasvatuksesta. Samat jutut koskevat mielestäni nuoren mediakasvatusta. Muuten tulee olla huolissaan siitä, miksi nuori ei ole kiinnostuksen arvoinen.