Tässä nyt kun olen oppijana ja kirjoitan oppimispäiväkirjaani, haluan kertoa hieman tuntemuksiani.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tosiaan olen tämän päivän pyhittänyt opiskelulle. Olen lukenut sosiaalipsykologiaa esseetä varten ja olen lukenut mediakasvatusta blogia varten (ja herännyt hyvin nukkuneena mökiltä, pelannut muutaman pasianssin, katsonut jakson Serranon perhettä, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja käynyt lenkillä). Nyt mittani alkaa olla täynnä.

Arvaatte nimittäin varmaan, mistä asioista olen nauttinut eniten tämän päivän aikana. Just niin. Kaikesta muusta kuin opiskelusta. Jos tällä hetkellä edessäni olisi yksikin nuori, sanoisin hänelle, että opiskelujen jälkeen hommaa itsellesi mukava työ ja nauti, ettei enää tarvitse opiskella. Lisäisin vielä, että katso Serranon perhettä, pelaa pasianssia ja lue Hercule Poirottia ajattelematta mitään. Niin nimittäin saa paljon helpomman nautinnon, koska ei tarvitse ajatella koko ajan kysymyksiä siitä, kuinka monta ihmistä tarvitaan 1 1/2h tv-ohjelman tekoon tai millaisessa ympäristössä Agatha Christie on elänyt.

Loppujen lopuksi tiedän, etten sanoisi noin kenellekään nuorelle (paitsi jos tietäisin, hän osaa tulkita minua kriittisesti). Ja lopunkin lopuksi mittani heitti seuraavaksi voltin. Nimittäin silmiini osui mediakasvatuksen kirjamateriaalista teksti, jossa seisoo seuraavat sanat: Vastaanottaja, käyttäjä vai tuottaja. Miten kukaan voisikaan kuvailla minua paremmin tällä hetkellä! Olli Vesterinen kirjoittaa (ja minä nyökkään), että "mediaesitysten analyysin ja tuottavan mediasuhteen pitäisi mediakasvatuksessa kulkea käsi kädessä".

Opiskeluunkin tympääntyneenä voin siis allekirjoittaa Vesterisen kirjoituksen, koska tunnen olevani juuri se, josta hän kirjoittaa tekstissään. Yleisesti ottaen kriittisyyteni oppiaineitani kohtaan kaipaa vielä hieman hiomista. Nimittäin suuntasin tänään vastaanottavaisen opiskelijan kritiikkini suoraan mediakasvatukseen ja sosiaalipsykologiaan. Miksi muka niitä tarvitaan? kysynpähän vaan. Seuraava askel pitäisi kuitenkin jo pikku hiljaa ottaa ja kysyä sitä vastoin: väittääkö Olli ihan tosissaan, että vastaanottajan tulee myös tuottaa? Onko siinä jotain pahaa, jos ei tuota ollenkaan? Siinäpä pohtimista.