Aikaisemmin kirjoitin blogissani siitä, että ennen kuvaa täytyy olla sana. Nyt lisään, että tässä kaikessa täytyy olla taju. Ja sitten tulee valinta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vakavasti otettava toimija tekee valintoja. Niitä ei kukaan tee hänen puolestaan, vaan hän itse valitsee parhaimman vaihtoehdon. Kun valittavana on tee tai kahvi, valinnan voi kuvitella olevan melko helppo. Todellinen valintatilanne syntyy, kun saa valita tuhansista vaihtoehdoista, miten kuvata Suomen kesä.

 

Minulle on kerrottu, että ennen kun voi päättää, täytyy tietää. Tässä tapauksessa täytyy tietää, mitä kuva kertoo ja miten voin sen toteuttaa. Ensinnäkin toteutustapoja on paljon. Valitsenko yhden kuvan, kuvakollaasin, videokuvan, äänen, maalauksen, vai mitä? Päätös täytyy tehdä myös siitä, haluanko provosoida, tunnelmoida, naurattaa vai jotain ihan muuta. Jos haluan esimerkiksi naurattaa ihmisiä, täytyy minun tuntea kulttuuria. Voisin vaikka tehdä kaiken toisin, kun yleisesti on totuttu. Tämä varmasti naurattaa, koska teen sen harkitusti.

 

Edellä kuvailemani valintatilanteen voisin tehdä työssäni nuorille. Olen sen jo tehnytkin, mutta silloin kasvattajalta itseltään on puuttunut taju.

 

Sirkka Laitinen (Näkökulmia mediakasvatukseen 2007) kirjoittaa, ettei mediakasvatuksen tulisi nöyrtyä viihdeteollisuuden kaupallisen arvomaailman edessä, eikä suistua koulumestarimaiseen moralisointiin tai hyvän maun siirtämiseen oppilaisiin. Hyvin sanottu. Nuoriso-ohjaajana en ole mielestäni näihin sortunut, mutta en ole pystynyt selittämään sitä nuorille saatikka sitten itselleni. Nyt ymmärrän taas vähän enemmän.  

 

1642737.jpg

Suomen kesä